Ensimmäisen kerran sain kokea Vaskivuoren musikaalin vuonna 2010, kun kävimme yläasteryhmän kanssa katsomassa Greasen. Katsoin esitystä suu auki hämmästyksestä: aloittelevan kahdeksasluokkalaisen musiikinharrastajan silmin show oli uskomattoman hieno. Silloin en todellakaan osannut odottaa olevani jonain päivänä osa sen tason produktiota. Hauska ajatella, että nyt kuitenkin itse istun kitara sylissä Martinus-salin lavan oheisessa orkesterimontussa katsomon sijasta. Vaikka en enää ole ihan yltä päältä untuvikko musiikin kanssa, on Vaskivuorelaisen musikaalin taika säilynyt vuosi toisensa jälkeen yhtä loistokkaana. On verraton kunnia saada kerrankin osallistua Vaskiksen musikaaliin, vaikkei se suuremmin jätäkään tilaa muulle elämälle.
Juuri Nahkatakkinen tyttö on kitaristina minulle henkilökohtaisesti ideaali musikaali: kitaransoittoharrastukseni sai starttinsa nimenomaan 80-luvun rock-musiikin takomisella. Dingon biiseihin pureutuminen on siis ollut sekä mielekästä että palkitsevaa.
Olen työskennellyt tunnollisesti orkesterin toisen kitaristin Matias Koivulehdon kanssa. Koska musikaalin alkuperäiset sovitukset olivat vain yhdelle kitaralle, saimme Matiaksen kanssa hyvin pitkälti vapaat kädet työstää kitaraosia kahdelle soitettavaksi. Olemme pyrkineet saamaan (ja saaneetkin!) kitaran kuulostamaan työnjakoa, soittotekniikkaa, virityksiä sekä efektejä myöten juuri oikealta Dingo-musikaalia varten.
Orkesterin johtajan Matti Suomelan ote Dingon musiikkiin tässä musikaalissa on ihailtava. Kuten Suomela omassa blogimerkinnässään sovituksistaan mainitsi, osa biiseistä on jätetty mahdollisimman ennalleen ja osa taas on rohkeasti sovitettu aivan uuteen uskoon. Jousikvartetin, puupuhallinten sekä toisen keyboardin kosketus saa kappaleet kuulostamaan toisinaan hennolta hunajalta sekä välillä myös mahtipontiselta massalta. Esimerkiksi itse sulan joka kerta, kun kuulen Kirjoitan-biisin alkupuolen modaaliset jousikuviot. Siis ihan joka kerta.
Vaikka Matias, minä sekä monta muuta soittajaa olemme voineet vain kurkkailla näyttämölle Montun kidasta, tiedämme täsmälleen yhtä hyvin muiden projektin osallisten kanssa, kuinka suurenmoinen elämys Nahkatakkinen tyttö katsojalle on. En rehellisesti millään keksi kohderyhmää, jota tämä musikaali ei lämmittäisi. Teoksen hulvaton huumori, kiinnostavat henkilöhahmot sekä ennen kaikkea mieletön musiikki tekee Nahkatakkisesta tytöstä elämyksen, jota ei missään nimessä kannata missata!
 |
| Näkymää Montun uumenissa. |
Tulethan siis moikkaamaan myös meitä Montussa kyyhöttäjiä!
Atte Asikainen
kitara
