Alkuruokana naurua ja eläimellistä eloa

Kummallisten mielikuvien syntymisen estämiseksi Nahkatakkinen tyttö tahtoo selventää, etteivät roolihahmojen eläinkasvomaalaukset ole liitettävissä tähän produktioon. Vaskivuoren lukion minimusikaalin esitykset ovat olleen käynnissä tällä viikolla, mistä syystä muutamalla henkilöllä on kissa/pupu/eläinmaski. Nämä eläimelliset varusteet saattavat olla vaikuttava tekijä videon loppupuolella nähtäviin iloisiin purskauksiin.

Ensimmäinen julkinen kooste ja esimakua tulevasta, olkaa hyvät!

Mitä tekee suihkepullo ripsivärin kaverina?

Maskisuunnitelmat muuttuvat
ideoista konkreettisiksi kuviksi.

Hyppäsin innosta kattoon uutisesta, että saan suunnitella maskeeraukset tähän musikaaliin! Viime talven musikaalissa pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan tämän lukion toimintaan ja suuni loksahti auki jo harjoituksissa. On siis mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä uudestaan näiden lahjakkaiden nuorten kanssa. En siis valehtele, jos sanon olevani suorastaan ilmiliekeissä tästä projektista.

Maskeeraajan urani on alkuvaiheessa, mutta minulle on ollut alusta asti selvää, että haluan työskennellä teatterin parissa. Teatterissa on oma taika ja tunnelma. Maskeeraajan työ on usein myös jännittävää, jos esityksen aikana täytyy tehdä nopeita peruukinvaihtoja näyttelijöille ja aikaa on muutama minuutti. Täytyy sietää myös paljon keskeneräisyyttä, sillä suunnitteluvaiheessa moni asia on levällään, epävarmaa ja sekavaa. Kaikki on selvää vasta kun kaikki on selvää.

Essin muistiinpanohirviö.

Tästä muistiinpanohirviöstä kaikki lähti liikkeelle katsellessani harjoituksia. Minulle on tärkeää nähdä esiintyjät ennen kuin hyökkään suunnittelutyön pariin. Tietokoneet ja muu tekniikka eivät ole tämän taiteilijan ystäviä, joten siksi vanha kunnon kynä ja paperi toimii parhaimpana muistiinpanovälineenä.

Muistiinpanoista päästiin selkeämmille vesille piirtämällä. On tärkeää piirtää jokaisesta esiintyjästä maski- ja kampaussuunnitelma, jotta niistä voi keskustella harjoitteluvaiheessa muun tiimin kanssa. Se toimii myös esiintyjälle itselleen ohjeena esityksissä. Hyvänä työpöytänähän toimii tietenkin oma sänky, koska siellä on mukavinta piirrellä ja värit saa kivasti levitettyä laajalle alueelle. Lopputuloshan on tärkein! Muutamia piirrustuksia tässä onkin saanut piirrellä sillä näyttelijöitä on noin seitsemänkymmentä.

Musikaalin ensimmäinen
koemeikki valmistumassa.

No olen minä tehnyt muutakin kuin töhertänyt muistiinpanoja ja loikoillut sängyssä piirtelemässä ja katselemassa taivaanrantaa. Viime viikolla tehtiin nimittäin ensimmäinen maskikokeilu yhdelle näyttelijälle ja  saatiin pintaraapaisu tekemisen meiningistä. Paljastuksena voisin kertoa, että suurimmassa roolissa tulevat olemaan erityisesti nämä kolme asiaa: suihkepullo, käsipyyhkeet ja ripsiväri.

Pehmeä työpöytä luo luovaan
työhön oikean otteen.

Syksy on pikkuhiljaa vaihtumassa talveen ja maskeissa aletaan päästä suunnitelmien kautta tekoihin. Nuoret ovat olleen hyvin innoissaan ja kiinnostuneita maskeista varhaisessa vaiheessa. Kiitos, olen otettu ja anteeksi, että vastaukset ovat olleet ympäripyöreitä, mutta odotus kannattaa!

Essi Saarinen

Maskeeraus ja kampaukset

  

Oppilaan aika on rahaa(kin arvokkaampaa)

Musikaali alkaa jo olla jollain tavalla kasassa, sillä viime viikonloppuna teimme toisen näytöksen läpimenon. Syksy alkaa olla jo lopuillaan ja musikaalin tärkeimmät ja kriittisimmät ajat ovat juuri nyt käsillä. Toinen jakso koulussa on juuri lopuillaan ja kaikki opiskelijat ovat kiireisiä kokeisiin lukemisen kanssa. Minulla alkaa myös kevään ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen piakkoin, joten tekemistä riittää.

Olen aikaisemminkin ollut tekemässä musikaalia, joten kiire ei ole minulle uutta. Viime vuosilta minulle on jäänyt niin positiivinen kokemus musikaalien tekemisestä, että en halunnut jäädä paitsi tänäkään vuonna vaikka mukana oleminen tarkoittaa vähemmän vapaa-aikaa. Olen ollut hyvin tyytyväinen, että tulin mukaan produktioon, vaikka moni abi-ystäväni jätti tämän kokemuksen välistä.

Anna-Maria Vänskä, Ira Venäläinen, Kristoffer Malm
ja Dora Seitovirta painelevat kaikki musikaalin ohessa
 yo-kirjoitusten ja abivuoden ilojen keskellä.

Tänä vuonna haasteita on tuonut kaikkien aikataulujen yhteensovittaminen, sillä kirjoitukset painavat päälle. En kirjoittanut syksyllä vielä mitään eli en ole varma kaikista ylppäreihin liittyvistä käytännön asioista. Kurssienkin suorittaminen on noussut uudelle tasolle, koska asiat täytyy sisäistää niin, että lukeminen ylioppilaskokeisiin ei olisi niin haastavaa.

Koeviikko alkaa torstaina eli musikaalitreeneissä, jokainen väli on aina käytettävä hyväksi. Minulla ei itselläni ole niin paljoa harjoituksia, koska roolihenkilöni ei ole mukana niin monessa kohtauksessa mukana. Harjoitukset on myös jaoteltu niin, että vain tarvittavat henkilöt ovat paikalla, joten muilla on vapaapäiviä tai lyhennettyjä harjoituksia aina välillä. Tärkeää on siis, että kun harjoitellaan niin kaikki tekevät keskittyneesti. Tämä on mielestäni ainakin suurimmaksi osaksi onnistunut, mutta kun on kyse nuorista välillä on levottomia päiviä, ja miksei aikuisillakin ole välillä huonompia päiviä.

Uskon, että  lopputulos tulee olemaan upea - mitens muutenkaan!

Vänskä

Terkkari

Vaskis keikkailee!

Koulullemme on tullut tavaksi pakata vuosittain muutamana päivänä väki ja vehkeet bussiin ja matkata yläkouluihin esiintymään. Tämän kulttuuritunnin repertuaariin yleensä kuuluu paletin jokaista väriä: tanssia, musaa ja teatteria, myöskin pikku maistiaisia musikaalista. 

Tiistaina vuorossa olivat Isoniittu ja Kilterin koulu. Keskiviikkona Peltola ja Mikkola, jotka tulevat muun muassa näkemään varsinaisia kulkureita ja kaunottaria. Tanssijoita nähdään silloin joraamassa ja laulamassa samaan aikaan. Tämä oli ainakin minulle uusi ja jännittävä haaste. Tosin kuitenkin ihan helppo nakki sen langattoman mikin pukemiseen verrattuna... Oli jännitävää huomata, ettei voikaan kieriä lattialla miten hupajaa ja laulaa vakaasti samaan aikaan. Hyppääminen saa ääneen jännittäviä yllärimuutoksia.

Vaskisbussilla huristeltiin alkuviikosta.

Keskiviikon koulukiertueelle potkaistiin vauhtia jo tiistai-iltana, kun esiinnyimme musiikki- ja tanssilukion vanhempainillassa. Olin itse niin luomoutunut orkesterimme musisoinnista, että lähestulkoon unohdin laulaa. Ihanko totta tämä hempeä slovari on Dingon biisi? Joo on se. 

Koulumme musikaalit erottaa muista siitä, että me olemme kaukana ammattilaisista. Monet kiipeävät isolle lavalle mahdollisesti ensimmäistä kertaa ja kaikille jokin on uutta ja ihmeellistä. Tämä on kuitenkin jotain hyvin arvokasta. Meillä on oma teatterin taikamme, joka syntyy siitä kaikesta tekemisen palosta. Ammattilaiselle työ voi olla joinakin päivinä vain työtä. Meistä jokainen viettää koululla enemmän aikaa kuin mikä oikeastaan tuntuisi normaalilta, ihan vain halustaan oppia ja tehdä, päästäkseen osaksi tiivistä yhteisöä, ainutlaatuista kokemusta ja erityistä musikaalia. Samaan aikaan tekemisessämme on mukana herkkyyttä ja varmuutta. Olemme juuri inssistä läpi päässeitä kuskeja. Osataan kyllä  ja rohkemme reippaasti vaihtaa kaistaa, mutta muistamme katsoa nopeusmittareita  ja laittaa sen vilkun varmasti ajoissa päälle - emmekä taatusti räplää radiota miten sattuu. Emme toistele omaa suoritustamme kuin puhelinvastaajat, jotka toistavat sen "kuinka voin auttaa?" ehkä tuhansia kertoja päivässä ajatellen samalla iltapäivän kauppalistaa. Jutussa ollaan mukana jokaista solua myöten, jolloin esiintyjästä saa katsoja, hän itse, että kanssaesiintyjät kaiken irti. 

Musikaali tullaan näkemään konserttisalissa,
mutta koulukiertueella ollaan pistäydytty
vierailulla jumppasalissa.

Olemme hyvin etuoikeutettuja saadessamme mahdollisuuden näin valtavaan projektiin. "Koulun musikaali" kun antaa usein mielleyhtymän koulun jumppasalista, kotoa kootuista vaatteista, ääni kiertää. Meillä suuret rattaat pyörivät, mutta pohjimmiltaan kaikki on rakennettu sen päälle, että koulustamme löytyy intoa ja lahjakkuutta. Ilma sitä ei olisi ollut syytä kirjoittaa musikaalia Nahkatakkinen tyttö. 

Nahkatakkinen tyttö valtaa koulukiertueen puitteissa vielä ensi viikolla Martsarin ja Kartanonkosken koulut.

Kulkuri

Selma

2. vuosikurssin tanssija

Myyttinen Dingo vai dingottu myytti?

Tunnetun väitteen mukaan suurin osa kaikista länsimaisen oopperakirjallisuuden juonista nojaa yhteen yksinkertaiseen myyttiin, jonka on sanottu kuvaavan musiikin ja sanojen suhdetta. Se on tarina laulaja Orfeuksesta ja hänen puolisostaan Eurydikesta, joka varoittamatta kuoli käärmeenpistoon.   Orfeus, jonka laululta katosivat sanat ja taiteelta innoitus, päätti uhmata jumalia ja hakea vaimonsa kotiin. Matkallaan manalaan Orfeus lauloikin niin kauniisti, että jumalat heltyivät. He lupasivat, että Eurydike saa palata elävänä kotiinsa, mikäli Orfeus onnistuu olemaan katsomatta häntä kertaakaan paluumatkan aikana.  Vaimonsa rukousten hellyttämänä laulaja murtui ja yksi rakastava katse sinkosi Eurydiken jälleen rajan toiselle puolelle.

Oopperakirjallisuudessa pienikin viite Orfeuksen ja Eurydiken tarinaan vihjaa ajatteluun, jonka mukaan musiikin ja sanojen liitto on tavoiteltava, mutta vaikea ihanne.  Ei sanoja ole helppo yhdistää musiikkiin musikaalissakaan. Klassinen musikaali perillisineen on rakentunut varta vasten sen tarinaa varten sävelletylle musiikille. Olennaista on silloin ollut se, että musiikki kuljettaa myös juonta eteenpäin. Jukebox-musikaalissa näytelmä rakennetaan jo olemassa olevien laulujen varaan, kuten Nahkatakkisessa tytössä. Silloin on pyrittävä siihen, ettei ainakaan ihan jokainen laulukohtaus pysäytä tapahtumia kuvailemaan päähenkilön tunnetilaa tai muodostu esityksen esitykseksi, kuten monissa muusikoiden elämää kuvailevissa teoksissa.

Ajattelisin, että jukebox-musikaali on yksi tapa palauttaa taltioituun musiikkiin aitoa teosluonnetta.  Jukebox- tai karaokemusikaalin tapa käyttää musiikkiteollisuuden tuotteita on lopulta tuunaava varsin samalla tavalla kuin arkikokemuksemme musiikin merkityksiä luovasta luonteesta. Kun bussissa soi rakastetun kanssa kuunneltu kappale, koko matkanteon tunnelma värittyy muistosta uudelleen. Oma neljävuotiaani kuunteli aikanaan Ultra Brata ja totesi ”Sinä lähdit pois”-kappaleesta, että siltä tuntuu joskus kun jää päiväkotiin hoitoon. Jukebox-musikaalissa näitä uusia assosiaatioita etsitään sijoittamalla, sovittamalla ja henkilöittämällä tuttuja lauluja uudella tavalla siihen, mitä tarina tarvitsee.

Kirjoittaessani Nahkatakkisen tytön kohtauksia Dingon laulujen lomaan pyrin pitämään silmällä tutkija Richard Kislanin jakoa musikaalien laulunumeroiden tehtävistä. Niinpä Nahkatakkisesta tytöstäkin löytyvät jossain muodossa mm Kislanin nimeämät balladi, hurmauslaulu, komedialaulu, ”Minä olen”-laulu, ”Minä tahdon”-laulu ja suuri musikaalikohtaus tanssinumeroineen. Sen lisäksi mukana on lauluja, jotka toimivat eri funktioissa eri roolihahmoille, ja materiaalia, jolla sovitus pyrkii aukeamaan myös yleisön laulettavaksi. Yhtenä musiikkidramaturgisena periaatteenani oli huolehtia siitä, että mikäli laulu ei tuo uutta henkilöhahmoon, vie tilannetta eteenpäin millään tavalla tai mikäli se ei toimi yhdessäkään Kislanin mainitsemassa funktiossa tai perustellusti edes tanssinumerona, se pudotetaan matkasta. Muutama todella kiva Dingon biisi menetettiin siis Orfeuksen menetelmällä, katsomalla alkuperäistä inspiraatiota toiseenkin kertaan.

Lue lisää:

Richard Kislan, The Musical: A Look at the American Musical Theater.  Applause Theater and Cinema Books, 2000.

Hanna Suutela
käsikirjoittaja

Mielummin sitä kokeellista ja outoa kuin tuttua ja turvallista

Mistä syystä juuri muotoilijaksi valmistunut rahanahne ja trendien viettelemä nuori mies kääntää turkoosin joponsa suunnan ja aloitaa opinnot alusta, aiheesta josta ei tiedä vielä oikeastaan yhtään mitään? Samasta syystä tämä mies ampaisee suomen kovimpien kuva- ja äänentoistolaitteiden myymisen keskeltä aina viikonloppuvuoron jälkeen johonkin, minne aurinko ei paista, työpäivät on pitkiä ja palkka huonompi kun kaupan kassalla.

Pienoismallirakentamiselle varattu
työpöytä kovassa käytössä.

Joskus voi käydä niin hyvä tuuri, että sattumien kautta löytää intohimon, harrastuksen ja uran samalta kentältä. Haluan tehdä teatteria loppuelämäni, enkä enää koskaan käydä töissä. Tämän tavoitteen perässä jaksaa pakertaa ja uurastaa kesät ja talvet, syödä opiskelijaruokaa vaikka mittari näyttää jo kolmeakymppiä. 

Teatteri poikkeaa jännittävällä tavalla monesta muusta suunnittelualasta. Teatterissa oudot ja mahdottomat ideat on joskus niitä parhaita ja niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla - ainakin kerran. Harvalla suunnittelijalla on mahdollisuutta visioida vaikka punaisista krokotiileista rakennettua omakotitalon kokoista bussipysäkkiä. Oikeassa kontekstissa tämä ehdotus saattaisi saada työ- ja johtoryhmältä raikuvat aplodit, talolta ison pussin euroja ja tusinan rakennusmiehiä rakentamaan tuo outo kapistus. No, ainahan näin ei käy. Joskus todellisuus tulee vastaan, kun seisoo yksin lautapinon edessä sahan ja ruuvivääntimen kanssa miettien, että käyttääkö loput eurot kuumaliimaan vai jeesusteippiin. 

"Heti kun omistan työpöydän niin ei enää
tarvitse askarrella esim. olkkarin lattialla"
-ajatus ei ihan toiminut.

Mitä sitten tulee mieleen aiheesta "nahkatakkinen tyttö", "musikaali", "lukio" ja "vantaa"? VHS kasetit, kuvaputkitelevisiot, parkkiintunut musta nahka, takkuinen rokkitukka, kymä hiki, punainen sähkökitara, pillifarkut, ruostunut huoltoasema, vinyylilevyt, harmaat käytävät, liitutaulut ja liikuntatuntien välttely. 

VARMAAN HEI!?! Voinpa luvata, ettei mitään näitä tulla näkemään tämän musikaalin lavastuksessa. Jo varhaisessa vaiheessa sain ohjaajaltamme myöntyvän vastauksen kysymykseeni - mielummin sitä kokeellista ja outoa kuin tuttua ja turvallista.

Tällä hetkellä musikaalin lavastaja hakkaa päätään seinään teknisten piirustusten kanssa miettien, että mitä oikein tuli suunniteltua. Meillä kun ei ole sellaista tietokoneella istuvaa insinööriä ratkaisemassa rakenteita, eikä ikänsä lavasteita rakentanutta näyttämömestaria. On jollain tavalla kutkuttavaa, kun produktio kulkee eteenpäin junan tavoin ja suurin osa asioista on epäselvää. Yksikään päivä ei ole samanlainen; joskus on sormet ja sukat maalin peitossa ja joskus kohmeessa yön tunteina 3D mallinnusohjelman äärellä. Joskus huomaa töhertävänsä s-marketin kuittiin luonnoksia yöbussissa, kun on pakko taltioida päähän tupsahtanut ajatus. On mahtavaa seistä melkein 60 neliön kokoisella kangaspalasella sormi suussa ja ihmetellä, että mites tällanen nyt sitte tehdään?

Toistaiseksi tyhjä pohjakangas ja mietteliäs Juho.

Pientä nykimistä silmäkulmassa on aiheuttanut toistaiseksi budjetin hallinta, rullilla liikkuvat lavasteet, maapallon painovoima, 11m leveä jättimäinen maalaus, 60 esiintyjää lukion näyttämöllä ja kreisiä potpuria junaileva ohjaaja. Mutta mitään näistä en vaihtaisi pois, vaan olen kiitollinen mahtavasta työryhmästä sekä upeista, energisistä ja heittäytyvistä Vaskivuoren lukion oppilaista.

Juho Lindström
Lavastussuunnittelija