Ristiriitoja

Äiti: Miksi ihmeessä sä et kertonut mulle mitään?

Isä: Mistä ihmeestä minä sen olisin voinut tietää?

Nyt se makaa sairaalassa vain ja ainoastaan sun takias! Se oli aivan totaalisen järkyttävässä kunnossa.

Älä syytä minua! Samalla viivalla tässä ollaan.

Ai samalla viivalla? Miksi ihmeessä mä haluaisin satuttaa omaa tytärtäni?

Ja minäkö tässä olen ainut syypää!? Sun holhoustaidot päättyy manikyyriin ja ruuanlaittoon, ja sekin on puutteellista. Ajatteletko sinä ikinä kenekään muun kuin itsesi parasta?

No tietenkin mä rakastan Kataa! Ja pääasia on nyt kuitenkin lapsemme toipuminen. Ei sunkaan toiminta ole mitenkään erityisen kehuttavaa ollut.

Nyt loppu tämä turhanpäiväinen nahistelu ja keskitytään Kataan. Ei tämä ole vain pieni pöpö, joka lääkkeillä paranee kuin mikäkin flunssa.

Tiedän! Minusta meidän on nyt ehdottomasti alettava vakavasti kontrolloimaan Katan tekemisiä.

No mutta eihän me voida ruveta häntä kontrolloimaan kuin haukat.

Älä sano sitä sanaa! ...ja jotain meidän on kuitenkin tehtävä.

Niin, mutta onko oikein rajoittaa hänen elämäänsä tässä tilanteessa?

No mitäs sä sitten ehdotat? Ei tässä enää mitkään lepsuilut auta! Tästä on käytävä keskustelua koulun henkilökunnan kanssa ja Katan kaveripiirejä on muokattava.

Älä nyt hyvä ihminen kuvitt...

Mutta kun jotain meidän on tehtävä!!

Ja jatkuva valvonta ja epäluottamusko auttavat asiaa!? Kysymys on nyt kuitenkin siitä, mikä on Katalle parhaaksi.

Ja MINÄKÖ en muka tiedä?

No ei tuo siltä vaikuta, jos vaikka kerrankin kysyttäisiin mitä Kata itse haluaa.

Eihän me voida antaa alaikäisen itse päättää!

Katallako ei ole tahtoa lainkaan? Kyllä meidän pitäisi antaa hänenkin päättää. Aito kiinnostus hänen elämäänsä kohtaan ei myöskään haittaisi.

Kata on rakkainta mitä mulla on!

Aivan, joten käyttäydy myös sen mukaisesti ja lopeta hänen syyllistämisensä.

En minä syyllistä, mutta tällainen ei voi jatkua! Muuten meille käy samaten kuin Mirjan vanhemmille..

Se mitä tapahtui oli hirvittävää ja se oli kaikille vaikeaa. Siksi meidän on tuettava Kataa kaikin voimin.

Näin on, mutta tällainen höösääminen ei auta! Rajoja ja oikeita ystäviä hän tarvitsee, ei piinaajia.

Mutta suurin tuki tulee kuitenkin meiltä, joten annetaan hänelle tilaa hengittää.

Vai niin. Keskustelua ja aikuisen mallia hän tarvitsee. Älä vaivaudu, otan homman omiin käsiini.

Teksin ja kuvitteellisen tapahtuman käsikirjoituksen ulkopuolelle ideoinut
Ira Venäläinen
Kristoffer Malm

Nahkatakki - mikä oiva joulukuusenkoriste!

Syksy on edennyt mukavasti musikaalitreenien osalta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että koululla pidettäviä treenejä on jäljellä enää viidet ja sitten jäädään ansaitulle joulutauolle. Hommiin palataan taas heti uuden vuoden juhlinnan jälkeen, jolloin myös alkavat viimeistelyharjoituksemme Martinus-salissa. Siellä edessä on tiiviin kiireiset päivät, joiden aikana otetaan haltuun niin iso näyttämö lavaste-elementteineen kuin valo- ja äänitekniikkakin sekä puvustetaan, maskeerataan, valokuvataan ja jatketaan harjoituksia.

Nyt kun ensi-iltaan on aikaa tasan kuukausi, ollaan siinä vaiheessa, että näyttämötapahtumat ja -toiminnot alkavat olla selvillä. Kasassa on runko, jota voimme jatkokehitellä ja parannella, mikä mahdollistaa muutosten tekemisen vielä viimeiseen hetkeen asti ennen yleisön tuloa. Tähän asti olemme siis treenanneet koulun aulassa pääsääntöisesti ilman teatterin apukeinoja (puvut, valot, äänet, maskit, ym. ym.), mikä vaatii kaikilta aika lailla keskeneräisyyden sietokykyä ja uskoa siihen, että jonain päivänä touhu tulee näyttämään vielä teatterilta. Huomaan itsekin jo aika lailla kaipaavani näitä kaikkia osa-alueita, jotka yhdessä tulevat tukemaan kaikkea sitä toimintaa, mitä nyt olemme hahmotelleet näyttämöllä tapahtuvaksi. 

En malta näin joulun alla olla käyttämättä joulukuusi-vertausta (enkä nyt tarkoita joulukuusella Suomen jalkapallomaajoukkueen ja Mixu Paatelaisen käyttämää taktiikkaa). Nyt meillä musikaalijengillä on olemassa oikein nätti ja vahvarunkoinen kuusipuu (harjoittelemamme esitysrunko), mutta vielä sellaisenaan se näyttää hieman mitättömältä, vaikka sen hankkimiseksi on nähty aika lailla vaivaa. Nyt se asetetaan kuusenjalkaan (Martinus-saliin), tarkistetaan että puu on suorassa (tehdään tarvittavia korjauksia) ja ryhdytään perinpohjaiseen ja yksityiskohtaiseen koristeluun (lavasteet, valot, äänet, puvut, maskit, videoprojisoinnit, oheismateriaali...). Ja sitten, tasan kuukauden kuluttua, joulukuusemme loistaa kaikkia muita kauniimpana ja loistokkaampana (mitä tietysti auttaa se tosiasia, että loppiainen osuu ennen ensi-iltaamme ja silloinhan yleensä järkevä ihminen hankkiutuu rapisevasta joulukuusestaan viimeistään eroon eikä kilpailijoista ole meille vaaraa...).   

Tämä ei tietenkään tarkoita, että koristevertauksessa mainitut teatterin osa-alueet olisivat vain joitain pieniä kauniita lisiä, joita nyt tuodaan kiireellä ja sattumanvaraisesti mukaan. Läpi koko tämän harjoitusperiodin kaikkia näitä on eri tahoilla kehitetty ja työstetty ahkerasti. Mutta kiinnostavaa tässä työprosessissa on se, että nämä kaikki elintärkeät osa-alueet lyödään yhteen vasta päästessämme viimeiselle treeniviikollemme Martinus-saliin. Se on todella kuin joulua odottaisi... Haluankin välittää isot kiitokset kaikille rohkeille näyttelijöillemme, jotka ovat läpi syksyn jaksaneet uurastaa arkisessa koulun aulassa ja ainoastaan omalla työllään ja eläytymisellään luoneet Nahkatakkisen tytön maailman. Se vaatii uskallusta, heittäytymistä ja uskoa yhteiseen hankkeeseen.

Se joulukuusista. Ja vielä yksi huomio tähän kirjoituksen loppuun. Tässä kohtaa treenejä on hauskaa nauttia myös niistä kohdista, jotka ovat vielä epäselviä ja vaativat ratkaisuja. Esimerkki parin viikon takaa: itselleni ei ollut vielä lainkaan auennut, mistä/miten itse nahkatakki tulisi näyttämölle. Selvää oli, että se tarvittaisiin siellä viimeistään toisen näytöksen neljännessä kohtauksessa. Ja myös se, että ei olisi mitenkään kiinnostavaa esitellä Kataa heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen nahkatakkiin pukeutuvana tyttönä. Eikä nahkatakki istuisi muutenkaan Katan lookiin myöhemmässäkään vaiheessa. Mutta pitihän se takki nyt jotenkin saada juttuun mukaan, kun se oli ihan päässyt musikaalin nimeenkin. Ja voi sitä fiilistä, kun tuollainen asia ratkesi toimivalla tavalla! Eli paljastuksena mainittakoon, että nahkatakki tullaan siis näyttämöllä näkemään ja se saadaan Katalle päällekin (ainakin hetkeksi), mutta en tietenkään tässä nyt suostu kertomaan aiheesta enempää. Tuota nimenomaista takkia meistä ei muuten ole vielä nähnyt kukaan - tähän asti sen virkaa on toimittanut milloin kenenkin lainaama päällysvaate. Mutta kuten todettu, kohtahan on kuusen koristelun aika, ja nahkatakkikin joulukuusen oksilla tullaan näkemään!

Kari Jagt

ohjaaja

Hoh, hoijakkaa, ko ei jaksa uijakkaan

Tästä kun on tulossa vielä pitkä ja myrskyisä yö, aivan niin kuin Viljo eilen lupaili. Se niin paljon siellä toisella puolella kuulee juttuja, että tiedetään täällä mitä tuleman pitää. Kahvit se kuitenkin ehti eilen juoda. Sokeria ei kyllä ottanut. Ihme kyllä, kun ennen se niin maistui, mutta se oli ennen kuin Viljo heitti lusikan nurkkaan. Kyllä me ymmärrämme, hyvin me tämän ymmärrämme. Niin se vaan miestä muuttaa, kun täytyy jatkuvasti kahden maailman välillä ravata, koska enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy. Elämme kovia aikoja ystävä hyvä. Kova paikka se tälle meidän Sylvillekin oli aivan yksikseen jäädä. Vaikka eihän hän yksin ole, vaan kolme meitä on. Kolme vanhaa noitaa…

Sylvi meistä ainoa olikin, joka naimisissa pääsi käymään. Parempi meillä kuitenkin täällä yhdessä on asustella. Ei pääse hämähäkkimiehetkään pelottelemaan. Kyllähän täällä kylällä kaikenlaisia juttuja liikkuu, mutta ei niistä sen enempää, ettei teitä ala hirvittämään. Tulee vain muistoja mieleen meille vanhoille ihmisille. Viljokin aina muistuttaa, ettei niistä asioista parane puhua, mennyt on mennyttä. Nyt  iloisempien asioiden pariin; ensin pullakahville ja sitten jalka vispaamaan!

Aili, Sylvi & Helmi

Aineeton

Tiistaina 19.11.2013 oli Helsingin Sanomien kulttuurisivujen pääuutisena Suomen Kulttuurirahaston tekemän tutkimuksen tulokset suomalaisista kulttuurin harrastajina. Tutkimuksessa kysyttiin yli 8000 henkilöltä mm. missä kaikissa kulttuuri- ja taidekohteissa olet käynyt? Suomalaisista kolmannes on käynyt teatterissa viimeisen kuuden kuukauden aikana ja lähes toinen kolmannes viimeisen kahden vuoden aikana.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, mikä vastaajien mielestä on taiteen tärkein tehtävä. Yli 50 % vastaajista kokee, että

•          Taide tuo viihdytystä tai lohtua arkeen. (83 % vastanneista pitää tärkeänä taiteen tehtävänä)
•          Taide tuottaa esteettisiä kokemuksia. (77 %)
•          Taiteen tehtävä on yhdistää ihmisiä yhteisten kokemusten avulla. (66 %)
•          Taiteen tehtävä on edistää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. (66 %)
•          Taiteen tehtävä on avata tunteita ja tunnelukkoja. (64 %)
•          Taiteen tehtävä on kuvata maailmaa sellaisena kuin se on. (59 %)
•          Taiteen tehtävä on johdattaa syvälliseen ajatteluun. (54 %)

Lähestymme joulua ja markkinajoulu on jo nyt täydessä vauhdissa. Miellämme joululahjat usein materiaksi, rahalla hankituksi tai idyllisesti itse tehdyksi. Kuitenkin kivaksi materiaksi, vaikka kotimme olisi jo kukkuroillaan tunnelmanluojia, vaatteita, vempeleitä, kippoja ja kannuja, joita saatamme vielä jonakin päivänä tarvita tai jotka meitä jostakin menneestä muistuttaa. Toiset niistä ovat tarvehankintoja ja toiset ovat niitä hankintoja, joita ilmankin voisimme pyörittää arkea ja elää hyvää elämää. Uskon, että monilta ei puutukaan tavaraa, vaan aikaa, aikaa olla yhdessä ja muistaa se aika.

Kun katson noita prosenttilukuja ihmisten tärkeinä pitämistään taiteen tehtävistä, mietin, mikä konkreettinen pehmeä tai kova paketti tarjoaisi lahjan saajalle yhtä monipuolisesti yhtä tärkeitä asioita kuin taide. Mietintäni ei venyneenkään tuokion kuluttua tuota muita pakettiratkaisuja kuin hyvän kirjan ääneen luettuna toiselle ihmiselle ja sykähdyttävän elokuvan yhdessä katsottuna.

Jos kuusen alla olisikin lituskainen paperinen paketti, joka lupaa aikaa yhteiseen musikaali-iltaan. Se olisi lähes aineeton lahja, kun siitä syntyvän jätteen voi näytösillan jälkeen lajitella paperinkeräykseen (tai säästää vähän tilaa vievänä muistona pöytälaatikossa). Lahjasi antaisi tilaisuuden ajatella syvällisesti, tarkastella maailmaa sellaisena kuin se on, tutkia tunteita, edistää hyvinvointia ja terveyttä, jakaa esteettinen kokemus, lohduttautua ja viihtyä. Et antaisi tilaisuutta ainoastaan lahjan saajalle vaan myös itsellesi ja musikaalin tekijöille, koko musikaalin suurelle taustajoukolle ja ajasta irroten myös tuleville musikaalityöryhmille.

Nahkatakkinen tyttö -musikaali lunastaa ihmisten tärkeimpinä pitämät taiteen tehtävät. Lahjan saaja voi olla kuka vaan: perheenjäsen, sukulainen, ystävä, tuttu, henkilöstö, pomo, tai vaikka tuntematon, niin kuin jonkin yläkoulun 9. luokka tai nuori, joka jäisi ilman joululahjaa, ellei Pelastusarmeijan joulupatakeräys tai Joulupuu -keräys toimittaisi anonyymin lahjoittajan lahjaa perille. Lahjan saaja voisi olla myös sellainen kulttuurin harrastaja, joka ei ole koskaan käynyt teatterissa. Heitä on Suomen kulttuurirahaston tutkimuksen mukaan 7 prosenttia.

Susanna Metsälä
Tuotantokoordinaattori