Käsikirjoituksen arkeologiaa

Alussa oli vain Matti Suomelan idea Dingon musiikkiin perustuvasta musikaalista, jossa etsittäisiin uusia sovitusideoita myös vähemmän tunnettuihin biiseihin. Sain kutsun pohtia musikaalin tarinaa Tuomaanpäivänä 2012. Jo samana iltana hahmottelin musikaalin dramaturgian pääjuonta puhelimessa.

Päätin olla kokonaan tutustumatta Riku Suokkaan Hämeenlinnassa ja Turussa nähtyyn Dingomusikaaliin Autiotalo, mutta tiesin sen perustuvan Shakespearen Romeon ja Julian tarinalle. Tilaus Vaskivuoren lukiolle oli täysin toisenlainen dramaturginen haaste. Tarvittiin ”ainakin kuusi, mielellään kaksitoista pääroolia ja mahdollisimman monta onnellista loppua!” Näytelmä määrittyi jo näillä ehdoilla välittömästi komediaksi, mutta Dingon romanttisissa lauluissa puhuttiinkin vain raunioista, menetyksestä, kaipauksesta, vankiloista ja muista synkähköistä aiheista. Lauluille piti löytää tarina, joka säilyttäisi Dingon biiseissä olennaisen herkkyyden ja vilpittömyyden mahdollisuuden.

Meillä oli mielestämme pakollisten laulujen lista, joka koostui noin viidestä Dingon hitistä. Sen lisäksi käsikirjoituksen alkuvaiheissa kokeiltiin lähes viittätoista eri laulua ennen kuin laulujen kokonaismäärä vakiintui nykyiseen viiteentoista. Valittujen laulujen sanat, nimet ja teemat muodostivat aihion tarinalle, jonka dramaturgisen perusrungon kirjoitin nopeasti, mutta joka sitten pysähtyi tunnelmoimaan aloilleen.

Eira Kasperin ja Susanna Metsälän kanssa kävimme keskustelun musikaalin pääjuonta tukevista tai siinä mahdollisesti käsiteltävistä lisäaiheista. Tiimiimme liittyi Kari Jagt, jolla oli ohjaajana kokemusta myös Vaskivuoren lukion tarvitsemasta mittakaavasta. Karin ehdottamasta aihevalikosta löytyi nipuittain farssiin suuntaavia vauhdikkaita ideoita. Minä ehdotin tuplamiehitystä tai kuoron jakamista kahteen, sillä valtava väkimäärä ja vauhdikas farssi eivät ihan epäilyksettä mahtuneet mielessäni samalle lavalle. Tänä vuonna Vaskivuoren lukion musikaaliesityksissä vuorottelevatkin ensimmäistä kertaa kaksi kuoroa, Nahat ja Takit.

Ideoinnissa on olennaista kerätä paljon ehdotuksia ja suodattaa sitten alkuperäiseen kokonaisuuteen sopivat vuorosanoiksi asti. Esimerkiksi Karin heitto Macbethin pahaenteisistä noita-akoista muuttui minun mielessäni Taikahuilun kolmeksi neuvoa antavaksi naiseksi. Kuinka näytelmään kirjoittamani naapurit lopulta tulkitaan, on näyttelijöiden ja ohjaajan valinta.  Kari ehdotti mukaan myös erääseen alakulttuuriin tai harrastukseen liittyvää teemaa. Innostuin ajatuksesta heti, sillä idea tuki Matin ajatusta uudenlaisista sovituksista ja mash up -biiseistä. Jukebox-musikaaliin kuuluu parhaimmillaan musiikin sovituksissa herkutteleva intertekstuaalisuus. Yhteinen ideointimme tuotti vaihtoehtoja myös alkuperäisen ideani, näytelmän keskeisimmän dramaturgisen ratkaisun perusteluihin. Minun tehtäväni käsikirjoittajana oli muovata ajatuksista hahmoja, vuorosanoja ja kohtauksia, sekä huolehtia tiettyjen kappaleiden esitysjärjestyksen säilymisestä vielä elävien sivujuonteiden pyörityksessä. 

Ensimmäisessä puhelussa kuulemani ohjeistus toivotusta näytelmästä lienee toteutunut, Nahkatakkisen tytön suhde Dingon musiikkiin on samankaltainen kuin Mamma Mian suhde Abbaan. Yllättävintä prosessissa on kuitenkin ollut kokemus siitä, miten kirjoittava mieli sulattaa tiimin toiveista ja ideoista ennalta arvaamattoman kokonaisuuden. Vasta ensimmäisen näytöksen läpimenoharjoitus näytti minulle, että sivujuonetkin toistavat alkuperäisen pääjuoneni keskeistä teemaa. Minulle Nahkatakkinen tyttö on mitä suurimmassa määrin tarina ihmisten pyrkimyksestä ja tarpeesta saada kontakti toisiinsa - joskus mahdottomissakin olosuhteissa.

Hanna Suutela

käsikirjoittaja

Koreografin mietteissä

Ilmaisutaitolukio 90 -luvulla Oulussa. Ulkona -30 astetta. Korvissa narskuu vielä pakkasen raiskaama hanki ja kehossa muistijälki viimasta, jolle ei halua kääntää poskea. Vedän toistuvin niiskutuksin räkää sisäänpäin ja koulun valkoiset seinät antavat kai'un sille vilulle, joka luiden huokosissa päämäärättömästi vaeltaa.

Esitys on rakenteilla. Seison harjoituslavalla pää toiston puuduttamana, iho vereslihalla, sielu avoinna. Hauras toive siitä, että tulee nähdyksi kokonaisena, sellaisena kuin on. Hiuslakan tuoksu, jännitys siitä, kun abi pussaa vuotta nuorempaa. Yhdessä, paljaana. Syvä hiljainen ymmärrys siitä, että ollaan jonkin olennaisen äärellä.

Sateinen Vantaa vuonna 2013. Olen kulkenut matkan palatakseni samankaltaisten aiheiden tykö. Liha, iho, auki. Tila, jossa asiat tapahtuvat sellaisinaan. Näen nuoria, jotka ulottuvat, kurottavat ja tarratessaan pitävät lujaa. Joku kasvaa silmissä itsensä kokoiseksi ja yhä edelleen. Toinen on askeleen päässä varmuudesta, että hänellä on rahkeita tehdä elämässä juuri sitä mihin itsellä on palo. Ja aina joku rakastuu.

Kulisseissa työryhmä hämmästyttää minua alati. Jo se yksistään on upeaa, että musikaalin jokainen taustavaikuttaja on alansa ammattilainen. Kokonaisuus saa sisältönsä ja ilmeensä sana-, tila-, valo-, musa-, ääni-, puku-, meikki-, media- ja ilmaisutaiteilijan johdolla. Ja millaisia taiteen duunareita! Ihaillen ihmettelen mistä noita kiehtovasti unenomaisia ja samalla kristallinkirkkaita ideoita kumpuaa. Jokainen seisoo tukevasti omalla tontillaan varpaat juuria myöten mullassa ja silti – kun ojentaa kätensä, niin jo joku astuu kohti. Hetkittäin herää kiitollisuus.

Voin olla puhumatta, mutten tanssimatta. Kuitenkin usein löytyy sisimmälle sanoittaja, kuten tässä Niina Hentilä:

ja niin tulee lumi

se lumi joka ei tahdo luotamme pois

valkeat päivät kuin unohdetuksi luultu musiikki menneisyydestä

  

sataa viikkoja

ja lumi laskeutuu kuin peitto väsyneiden päälle

pimeys taittuu ja kaikki valkeus ympärillämme kuin elämän kauneus

elämän kauneus ystävän silmissä kertoessaan pienistä sydänäänistä

kaukomatkaajan ikävässä kotiin

pois nukkuvassa vanhuksessa joka tietää että vielä kohdataan

kauneus rakkaan unisessa otteessa, joka kertoo

                      kyllä me näistä selvitään

jumalasta en tiedä

mutta maassa rauha ja lumi ja ihmisillä hyvä tahto

Eerika Arposalo

koreografi

Kaikkien tuntemat popkappaleet muuttuvat musikaalinumeroiksi

Matin sovitustyön tuloksena musikaaliin
 on saatu mielenkiintoisia vivahteita. 

Musikaaliin kuuluu olennaisesti suuret joukkokohtaukset, joissa koko ensemble laulaa ja tanssii. Samoin tarvitaan kauniita ja tunteikkaita balladeja, leiskuvia duettoja sekä suoraviivaisia vauhtibiisejä. Onneksi Dingon tuotannosta löytyy kappaleita, joista on voinut työstää kaikkia näitä.

Muutamia suurimpia hittejä olen pitänyt koskemattomina, en ole sovittanut niitä juuri lainkaan. Joistakin kappaleista taas on tehty aika radikaalejakin versioita. Esimerkiksi Pistoolisankari-kappale sai uudet vaatteet Jamiroquain Virtual Insanity –hitin innoittamana. Muutamiin lauluihin on upotettu musiikillisia lainoja muiden esittäjien 1980-luvun hiteistä. 

Uutta sointiväriä ja erilaista soundimaailmaa musiikkiin tuovat instrumentit, joita Dingon kokoonpanossa ei (ymmärrettävästi) ollut. Kaunotar ja kulkuri –laulun säestääkin jousikvartetti, huilu ja piano alkuperäisen kitara- ja syntetisaattorisäestyksen sijaan.

Dingon musiikissa hienointa on tarttuvat melodiat ja silloisten nuorten miesten herkkä aitous. Olen varma, että Neumann kumppaneineen halusi aikanaan tehdä mahdollisimman hyviä ja koskettavia lauluja.

On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka erilaisiksi Dingon tutut laulut muuttuvat, kun niitä laulavatkin tytöt. Monet tekstit saavat aivan uusia ja toisenlaisia merkityksiä ja näkökulmia. Samoin laulujen sanoissa mainitut henkilöt muuttuvat todellisiksi, kun roolihahmoja on nimetty heidän mukaansa.

Oli kiinnostavaa kuulla nykylukiolaisten suhteesta Dingoon. Moni opiskelija tuntui tietävän valtaosan biiseistä ja jopa osaavan ne valmiiksi ulkoa. Syy tähän löytyi usein heidän vanhemmistaan, jotka ovat siirtäneet oman nuoruutensa fanituksen kohteensa ja idolinsa seuraavalle sukupolvelle. Tavallaan monet Dingon lauluista on muuttumassa tai jopa jo muuttuneet kansallisomaisuudeksi ja nykyajan kansanlauluiksi.

Koko illan teokseen mahtuu musiikkinumeroita viitisentoista. Tämä tarkoittaa, että moni hittibiisi ei ole mahtunut mukaan musikaaliin. Ensisijainen valintaperuste on ollut dramaturginen, laulujen pitää kuljettaa tarinaa eteenpäin eikä vain pysähtyä kuvaamaan jonkin henkilön tuntemuksia. Toinen peruste on ollut, että mukaan on tietenkin pitänyt mahduttaa kaikkein suurimmat hitit; Dingon musiikkiin perustuvaa musikaalia ei voisi tehdä ilman Levotonta tuhkimoa. Myös Autiotalo, Nimeni on Dingo sekä Sinä ja minä kuullaan musikaalissa, mutta millaisissa yhteyksissä ja millaisina versioina? Se täytyy jokaisen tulla itse kokemaan, kuulemaan ja näkemään.


Matti Suomela
Kapellimestari

"Tottakai ne tekee noin!"

Kyllä vain! Ohjaaja Kari Jagt on oikeassa. He tekevät niin lavalla myös loma-aikana.

Viime torstaina alkoi syysloma. Sai nukkua puoleen päivään, nauttia herkullisesta aamupalasta pitkän kaavan mukaan ja pikkuhiljaa pakkailla matkakasseja syysloman mökkiviikonloppua varten. Sai aikaa ajatuksille ja kroppa lepäsi. Edessä viiden päivän vapaa, koska maanantaikin oli koulusta virallinen vapaapäivä.

Tämä skenaario oli kuitenkin vain utopista toiveajattelua Vaskivuoren lukion seitsemällekymmenelle nuorelle esiintymisnälkäiselle oppilaalle, jotka kaivautuivat syysloman mañana-ajattelun lävitse lukion aulaan torstaiaamuna kello 9:00.

Syysloma-aamut alkoivat itsensäherättelylämmittelyllä maapähkinävoissa huojuen ja pikkuautoja Matrix-tyylisesti kropallaan kuljettaen. Siihen loppui lämmittely ja ei kun raskaaseen työntekoon! Tämä sytytti heti aamusta ristiriitaisia mielipiteitä, mutta kaikki oli kuitenkin tyytyväisesti hiljaa. 

Huomaa kuvassa työryhmän kaksi osaa.
Keskellä ja oikeassa yläkulmassa.

Musikaalityössä työryhmä usein jakautuu kahteen osaan. On osa, joka tekee kohtauksia hiki otsassa. Sitten on se osa, jonka päivä täyttyy osittain hyvinkin erilaisista musikaaliin liittyvistä ja liittymättömistä aktiviteeteista. Luulisi, ettei matkapuhelimella ole käyttöä teatteritaidetta tehdessä, mutta kuinkas vain on.

Erästä nimettömänä pysyttelevää oppilasta tähän kirjoitukseen haastatellessani sain selville useita nuorten keskuudessa suosittuja vapaa-ajan aktiviteetteja. Nämä aktiviteetit täyttävät lukion aulassa omia kohtauksiaan odottelevien nuorten hetket. 

Näitä harrastuksia ovat älypuhelinsovellukset. Suosituimman sovelluksen paikasta kuulemma kilpailevat pelit nimeltä Papi ja Candy Crush. Hyvänä kolmosena tulee todennäköisesti erinäköiset ja varsinkin poikien suosimat instrumenttisovellukset, joilla voi älypyhelimen toimintoja käyttäen soittaa esim. saksofonia, kitaraa ja pianoa. Älypuhelinharrastuksen ilmiantajan ehdoton suosikki on Angry Birds, josta löytyy versioina ainakin Seasons, Rio ja Star Wars. Musiikinjohtajan kehoituksista huolimatta oppilaat valitsevat odotusajalla käteensä mielummin tutun ja turvallisen matkapuhelimen kuin oppikirjan.

Kun aamukoomasta ollaan selvitty ja päivä alkaa käynnistymään onkin jo aika päivän kohokohdan: lounaan. Lounas ei musikaaliharjoituksissa ole aivan tyypillinen kouluruokailu, sillä eväsbokseista löytyy poikkeuksetta hammaspeikon ystäviä eli karkkia, keksejä, pastilleja, energiajuomia, limppareita ja mikron kautta käytettäviä eineksiä. Näiden tuotteiden imperiumia uhkaa satunnaiset kotitekoiset eväät sekä lähiravintolan suomat pizzat, kebabit ja aasialaisannokset. Eivät opiskelijat nyt kuitenkaan ihan holtittomia ole. Kyllä joku on joskus porkkanaakin ja hedelmiä nähty syövän, varsinkin silloin kun ne ovat alessa lähikaupassa.

Iltapäivällä ei kukaan säästynyt kovalta työnteolta. Jottei pudotus realismiin olisi namiähkyn jälkeen ollut liian kova saivat musikaalisoijat 20 minuutin leikkihetken. Repimisleikin, Baseballs-tanssin ja "bileiden" jälkeen siirryttiin töihin. Ensimmäisen puoliajan läpimeno käynnistyi muutamien kriittisten kohtausten hiomisen jälkeen. Kaikki panostivat läpimenoon sataprosenttisesti ja lavalta ei puuttunut tekemisen meininkiä. Hurraa!

Nimetön tietolähde toinen vasemmalta.
Lisäksi kuvassa Anna-Maria Vänskä (vas.),
Ira Venäläinen, Kristoffer Malm ja Dora Seitovirta.

"Päivän päätteessä palaute seisoo", niin kuin sanotaan. Palautteessa ohjaaja ja työryhmäläiset jakoivat vinkkejä ja kehitysideoita, joita näyttelijät kätkivät mietintämyssyihinsä kypsymään. Kello löi jo viisi ja päivä saatiin päätökseen.

Päivisin viiden jälkeen kauan odotettu iltasyysloma alkoi ja takaisin kasarmille täytyi palata vasta seuraavana aamuna kello 9:00. Sunnuntaina, neljän päivän harjoitusten jälkeen, TJ 0 päivänä oppilaissa ei näkynyt pilkahdustakaan väsymystä tai epätoivoa. Päinvastoin. He uhkuivat innostusta ja intohimoa Nahkatakkista tyttöä kohtaan.

Papin, Candy Crushin, Angry Birdsin, älypuhelinkitaroiden, karkkikimaroiden, porkkanoiden, namikeksien, pizzan, koulukirjojen välttelyn, maapähkinävoin, pikkuautojen, biletyksen (Boom Kahin ja Ketun), hiomisen, viilauksen ja satojen työtuntien yhdistelmästä kehittyy tammikuussa maailman ensi-iltansa saava Vaskivuoren lukion musikaali Nahkatakkinen tyttö!



Ylläpitäjä ja nimetön haastateltava
   

Tuotantokoordinaattori seinän takaa

”Ketun voima, kojootin voima ja Dingon voima…”, kuulen työhuoneeseeni, kun seinän toisella puolella harjoitellaan. Ohjaaja Kari Jagt huudahtaa: ”Joo! Ja hirvee myllerrys siinä nii”. Repliikki jatkuu: ” Ja pysyy aina ystävinä”.

Hymähdän ajatukselleni, että seinän takaa kuulemani lauseet ovat analogisia koko tälle musikaaliproduktiolle. Tähän tarvitaan erilaisia osaamisvoimia, kiihkeätempoista myllerrystä niin tuotannollisella kuin taiteellisella puolella, ja ennen kaikkea ystävyyttä.

Treeneissä voimat yhdistetään
tekemisen kautta.

Lukion ensimmäinen jakso, koeviikko ja 76 harjoitustuntia ovat takanapäin. Edessäpäin ovat pimenevät illat, räntäsade, toinen jakso, koeviikko, 130 harjoitustuntia, paljon muuta – niin kuin esimerkiksi joulu – ennen ensimmäistä kenraalinäytöstä. Tarvitsemme voimia, ja siksi kertaan repliikin, jonka kuulin seinän takaa. ”Ja pysyy aina ystävinä”, on oikeastaan se lupaus, joka syntyy yhdessä ”myllertämisestä”. Ystävyydenlupaus ja myllertäminen ovat toinen toistaan komppaava liitto ryhmälle, niin kuin D-vitamiini ja kalsium ovat keholle.

Työryhmämme on iso ja kädenojennuksia on lukuisia. Mukana on noin 80 opiskelijaa, 15 teatterialan ammattilaista, Dingo, Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry, muut opettajat ja lukion henkilökunta, vanhemmat, Vantaan ammattiopisto Varia, Stadin aikuisopisto, Vantaan konserttitalo Martinus ja yhteistyöyritykset kuten Lippupiste. Ja mitä näiden kädenojennusten välissä on?

Ei mitään. (Noin puoli metriä ylempänä tosin on lyhyt etäisyys silmäparien välissä.)

Kaksi ihoa koskettaa eikä välissä ole esteitä. Toiset kädet osaavat sen mitä omani eivät. Toiset kädet jatkavat siitä, mihin minun käteni tehtävää ojentavat. Se on esteetöntä yhteistyötä.

Yksi ojennuksista on lipunmyynnin käynnistäminen ja siihen tehtävään on tarttunut Lippupiste. He ovat työnsä aloittaneet, ja vain kahdessa päivässä jo sata katsojaa on ostanut lipun!

Susanna Metsälä
Tuotantokoordinaattori

Matkalla kohti autiota taloa

Olemme pyöräyttäneet hyvällä sykkeellä Nahkatakkisen tytön treenit käyntiin. Tuntuu hienolta, että saamme olla tekemässä aivan uutta tarinaa lavalle eikä Dingon musaakaan ole juuri musikaalilavoilla tätä ennen kuultu. Upea tilaisuus siis!

Itselläni on ollut ilo olla mukana myös ideoimassa itse tarinan juonta yhdessä Hannan ja Matin kanssa. Tässä yhteydessä on turha tehdä liikaa juonipaljastuksia, mutta toivomme koko työryhmän puolesta voivamme tarjota yleisölle mukaansa tempaavan tarinan ja ehkä pari yllätystäkin...

Oma ensimmäinen muistoni Dingon musaan ajoittuu Dingon omalle kulta-ajalle, sinne syvälle 80-luvulle. Olimme ystävieni kanssa aavistuksen verran liian pieniä todella kuuntelemaan Dingoa, mutta se ei estänyt meitä leikkimästä bändin vaiheita. Sen verran iso juttu se silloin oli kaikkialla, ettei ollut ihme, että me sitten Dingon innottamina perustimme oman saunamökissä “soittaneen” bändin. Instrumentteina oli pahvilaatikkorummut, kaksi kitaraa, joissa oli yhteensä 9 kieltä ja pieni patteripiano. Eikä kellään meistä ollut tietenkään hajuakaan yhdenkään instrumentin soitosta. Yksi keikkakin meillä oli, biiseinä Levoton tuhkimo ja Rio ohoi. Ja sitten asiaankuuluvasti myös meidän bändimme riitaisasti hajosi, kun Dingollakin sen aika koitti.

Nyt tehtävässä musikaalissa ei kuitenkaan ole kyse Dingon tarinasta, vaan aivan toisenlaisesta kertomuksesta, jonka luomiseen Dingon biisit ovat tosin antaneet innoituksen. Monet henkilöhahmoista ovat saaneet nimensä Dingon biiseistä: mukana on mm. Aino, Mirja ja Henri. Tarinamme on tästä päivästä ja käsiteltävät teemat nykyelon arkea. 

Tarinamme lähtee käyntiin siitä, kun nuorisoporukka suunnittelee viikonlopun viettoa mökillä. Kyseinen huvila on kuitenkin ollut hylättynä jo pidemmän aikaa ja sen ränsistyneeseen hiljaisuuteen tuntuu liittyvän jotain vaiettua, joka kuitenkin koskettaa likeltä useampaa sinne matkaavaa nuorta. Onko kylällä kerrottava legenda hämähäkkimiehestä sittenkään pelkkää tarua..?

Yhdessä uskomattoman motivoituneen ja lahjakkaan opiskelijajoukon kanssa olemme tätä tarinaa nyt siis siirtämässä näyttämölle. On etuoikeutetun hienoa, että saamme vielä toistaiseksi pitää mökin salaisuudet ja muut juonen kiemurat omana tietonamme. Tammikuussa sitten paljastuu, olisiko kolmen velmun mummon antamiin varoituksiin ollut uskominen ja mikä salaisuus mökkilampeen kätkeytyy.

Johannesburgissa, 5.10.2013
ohjaaja Kari Jagt