Alussa oli vain Matti Suomelan idea Dingon musiikkiin perustuvasta
musikaalista, jossa etsittäisiin uusia sovitusideoita myös vähemmän
tunnettuihin biiseihin. Sain kutsun pohtia musikaalin tarinaa Tuomaanpäivänä
2012. Jo samana iltana hahmottelin musikaalin dramaturgian pääjuonta
puhelimessa.
Päätin olla kokonaan tutustumatta Riku Suokkaan Hämeenlinnassa
ja Turussa nähtyyn Dingomusikaaliin Autiotalo, mutta tiesin sen perustuvan Shakespearen Romeon ja Julian tarinalle. Tilaus
Vaskivuoren lukiolle oli täysin toisenlainen dramaturginen haaste. Tarvittiin ”ainakin
kuusi, mielellään kaksitoista pääroolia ja mahdollisimman monta onnellista
loppua!” Näytelmä määrittyi jo näillä ehdoilla välittömästi komediaksi, mutta
Dingon romanttisissa lauluissa puhuttiinkin vain raunioista, menetyksestä,
kaipauksesta, vankiloista ja muista synkähköistä aiheista. Lauluille piti
löytää tarina, joka säilyttäisi Dingon biiseissä olennaisen herkkyyden ja
vilpittömyyden mahdollisuuden.
Meillä oli mielestämme pakollisten laulujen lista, joka
koostui noin viidestä Dingon hitistä. Sen lisäksi käsikirjoituksen alkuvaiheissa
kokeiltiin lähes viittätoista eri laulua ennen kuin laulujen kokonaismäärä
vakiintui nykyiseen viiteentoista. Valittujen laulujen sanat, nimet ja teemat muodostivat
aihion tarinalle, jonka dramaturgisen perusrungon kirjoitin nopeasti, mutta
joka sitten pysähtyi tunnelmoimaan aloilleen.
Eira Kasperin ja Susanna Metsälän kanssa kävimme keskustelun
musikaalin pääjuonta tukevista tai siinä mahdollisesti käsiteltävistä lisäaiheista.
Tiimiimme liittyi Kari Jagt, jolla oli ohjaajana kokemusta myös Vaskivuoren
lukion tarvitsemasta mittakaavasta. Karin ehdottamasta aihevalikosta löytyi
nipuittain farssiin suuntaavia vauhdikkaita ideoita. Minä ehdotin
tuplamiehitystä tai kuoron jakamista kahteen, sillä valtava väkimäärä ja
vauhdikas farssi eivät ihan epäilyksettä mahtuneet mielessäni samalle lavalle.
Tänä vuonna Vaskivuoren lukion musikaaliesityksissä vuorottelevatkin
ensimmäistä kertaa kaksi kuoroa, Nahat ja Takit.
Ideoinnissa on olennaista kerätä paljon ehdotuksia ja
suodattaa sitten alkuperäiseen kokonaisuuteen sopivat vuorosanoiksi asti.
Esimerkiksi Karin heitto Macbethin pahaenteisistä noita-akoista muuttui minun
mielessäni Taikahuilun kolmeksi neuvoa antavaksi naiseksi. Kuinka näytelmään
kirjoittamani naapurit lopulta tulkitaan, on näyttelijöiden ja ohjaajan valinta.
Kari ehdotti mukaan myös erääseen
alakulttuuriin tai harrastukseen liittyvää teemaa. Innostuin ajatuksesta heti,
sillä idea tuki Matin ajatusta uudenlaisista sovituksista ja mash up
-biiseistä. Jukebox-musikaaliin kuuluu parhaimmillaan musiikin sovituksissa herkutteleva
intertekstuaalisuus. Yhteinen ideointimme tuotti vaihtoehtoja myös alkuperäisen
ideani, näytelmän keskeisimmän dramaturgisen ratkaisun perusteluihin. Minun
tehtäväni käsikirjoittajana oli muovata ajatuksista hahmoja, vuorosanoja ja
kohtauksia, sekä huolehtia tiettyjen kappaleiden esitysjärjestyksen
säilymisestä vielä elävien sivujuonteiden pyörityksessä.
Ensimmäisessä puhelussa kuulemani ohjeistus toivotusta näytelmästä
lienee toteutunut, Nahkatakkisen tytön
suhde Dingon musiikkiin on samankaltainen kuin Mamma Mian suhde Abbaan. Yllättävintä prosessissa on kuitenkin
ollut kokemus siitä, miten kirjoittava mieli sulattaa tiimin toiveista ja
ideoista ennalta arvaamattoman kokonaisuuden. Vasta ensimmäisen näytöksen
läpimenoharjoitus näytti minulle, että sivujuonetkin toistavat alkuperäisen
pääjuoneni keskeistä teemaa. Minulle Nahkatakkinen
tyttö on mitä suurimmassa määrin tarina ihmisten pyrkimyksestä ja tarpeesta
saada kontakti toisiinsa - joskus mahdottomissakin olosuhteissa.
Hanna Suutela
käsikirjoittaja
