Vaikka katsojana se toivottavasti jäi huomaamatta, ei
Nahkatakkisen tytön tekeminen ole missään nimessä ollut helppoa. Tämän vuoden
musikaali on varmasti tuonut omat haasteensa jokaiselle esiintyjälle.
Harjoituksissa on nähty vakavia kasvoja uusia nostoja kokeiltaessa,
turhautuneita huokauksia tanssiaskelia opeteltaessa ja huulen pureskelua kun
edessä on ollut hyppy tuntemattomaan. Kuitenkin saimme aikaan valmiin musikaalin ja kaikki nämä haasteet ovat olleet vain kynnyksiä, joihin emme kompastuneet
Omalla kohdallani tuo kynnys on ollut musikaalin toisen
puoliskon avaava kohtaus, jossa kahdeksan nuorta ovat ottaneet vastaan kunnon
haasteen ja astuneet pois omien vahvuuksiensa alueelta. Tässä kohtauksessa
näitte lavalla laulavia tanssijoita ja tanssivia muusikoita. Tehtävä ei ole
todellakaan ollut helppo kenellekään meistä. Sen lisäksi, että kohtaus on saatu
näyttämään ja kuulostamaan hyvältä, on pitänyt oppia myös esiintymään
itsevarmasti ja voittaa jännityksen tuomat tärisevät lihakset ja salpaantuva hengitys.
Yhdessä työskennellessämme olemme päästäneet toinen toisemme todellakin iholle.
Epävarmana kokee itsensä haavoittuvaksi ja paljaaksi ja sen näyttäminen
toiselle on ollut ainakin omalla kohdallani todella vaikeaa.
Tämän haasteen kanssa painiessamme olemme onneksi saaneet
kannustusta niin toisiltamme kuin muiltakin työryhmän jäseniltä. Se, että joku
pysäyttää sekunniksi, hymyilee ja sanoo: ”Sulla meni tänään hyvin”, on ollut
korvaamaton tsemppari tällä matkallani. En ole vielä perillä, mutta hyvässä
vaiheessa menossa kohti varmaa esiintymistä, rohkeaa riskinottoa ja itsensä
voittamista.
Seuratessani harjoituksia syksystä lähtien olen huomannut
myös muiden painivan tämän saman tehtävän parissa. Olen iloinen, että olemme
saaneet mahdollisuuden yrittää aina uudestaan, jos ensimmäisellä kerralla asiat
eivät olekaan sujuneet suunnitellusti. Koreografimme Eerika on ollut
kärsivällinen, kun nostot eivät olekaan pysyneet ylhäällä vaan romahtaneet kuin
huonosti rakennettu korttitalo. Musiikinjohtajamme Matti on ollut
ymmärtäväinen, kun kaikki äänet eivät olekaan olleet puhtaita ja vakaita, vaan
matkalle on ilmestynyt suunnittelemattomia kaanoneja tai uusia stemmoja.
Viimeisenä, mutta ehkä jopa tärkeimpänä on ohjaajamme Kari ollut hyväksyvä, kun
kieli on mennyt solmuun, ohjeet unohtuneet ja joku aloittanut ruokatunnin
hieman ajoissa.
Viime syksy ei tosiaan ole kenenkään kohdalla ollut pelkkiä
ilon kyyneleitä ja hyvin nukuttuja öitä. Kuitenkaan tällaista palkintoa syksyn
työskentelystä ei olisi uskaltanut toivoakaan. Martinus-sali täynnä mukaan
tempautuneita ilmeitä ja kostuneita silmiä on ollut mieletön kannustus –
yleisön useista seisovista suosion osoituksista puhumattakaan!
On ollut etuoikeus olla mukana tällaisessa projektissa. Se,
että olen sattunut olemaan oikeassa koulussa oikeaan aikaan, on tuntunut
valtavalta etuoikeudelta. Lause ”En koskaan halua lopettaa esiintymistä” on
kuulunut pukuhuoneissa niin monta kertaa, ettei niitä riitä sormet eikä
varpaatkaan laskemaan. Olemme tämän syksyn ja esityskauden aikana saaneet
itsellemme niin paljon kokemuksia, tietoa ja taitoa tulevaisuutta varten, että
niiden hukkaan heittäminen tuntuisi itsekkäältä. Tiedän, että tämä aika tulee
vaikuttamaan meissä jokaisessa vielä pitkällä tulevaisuudessakin. Tulevaisuus
tarkoittaa varmasti joidenkin kohdalla esittävän taiteen alaa, mutta toki myös
”oikeitakin töitä”. Sillä, mihin päädymme ei ole mitään väliä, sillä
Nahkatakkinen tyttö on kasvattanut meitä niin monella eri saralla, että me
pärjäämme kyllä.
Elämä hei, täältä tullaan – varmana ja valmiina!
Petra Kauppila
tanssija
tanssija