20. tammikuuta 2014

Ei helppoa

Vaikka katsojana se toivottavasti jäi huomaamatta, ei Nahkatakkisen tytön tekeminen ole missään nimessä ollut helppoa. Tämän vuoden musikaali on varmasti tuonut omat haasteensa jokaiselle esiintyjälle. Harjoituksissa on nähty vakavia kasvoja uusia nostoja kokeiltaessa, turhautuneita huokauksia tanssiaskelia opeteltaessa ja huulen pureskelua kun edessä on ollut hyppy tuntemattomaan. Kuitenkin saimme aikaan valmiin musikaalin ja kaikki nämä haasteet ovat olleet vain kynnyksiä, joihin emme kompastuneet

Omalla kohdallani tuo kynnys on ollut musikaalin toisen puoliskon avaava kohtaus, jossa kahdeksan nuorta ovat ottaneet vastaan kunnon haasteen ja astuneet pois omien vahvuuksiensa alueelta. Tässä kohtauksessa näitte lavalla laulavia tanssijoita ja tanssivia muusikoita. Tehtävä ei ole todellakaan ollut helppo kenellekään meistä. Sen lisäksi, että kohtaus on saatu näyttämään ja kuulostamaan hyvältä, on pitänyt oppia myös esiintymään itsevarmasti ja voittaa jännityksen tuomat tärisevät lihakset ja salpaantuva hengitys. Yhdessä työskennellessämme olemme päästäneet toinen toisemme todellakin iholle. Epävarmana kokee itsensä haavoittuvaksi ja paljaaksi ja sen näyttäminen toiselle on ollut ainakin omalla kohdallani todella vaikeaa.



Tämän haasteen kanssa painiessamme olemme onneksi saaneet kannustusta niin toisiltamme kuin muiltakin työryhmän jäseniltä. Se, että joku pysäyttää sekunniksi, hymyilee ja sanoo: ”Sulla meni tänään hyvin”, on ollut korvaamaton tsemppari tällä matkallani. En ole vielä perillä, mutta hyvässä vaiheessa menossa kohti varmaa esiintymistä, rohkeaa riskinottoa ja itsensä voittamista.

Seuratessani harjoituksia syksystä lähtien olen huomannut myös muiden painivan tämän saman tehtävän parissa. Olen iloinen, että olemme saaneet mahdollisuuden yrittää aina uudestaan, jos ensimmäisellä kerralla asiat eivät olekaan sujuneet suunnitellusti. Koreografimme Eerika on ollut kärsivällinen, kun nostot eivät olekaan pysyneet ylhäällä vaan romahtaneet kuin huonosti rakennettu korttitalo. Musiikinjohtajamme Matti on ollut ymmärtäväinen, kun kaikki äänet eivät olekaan olleet puhtaita ja vakaita, vaan matkalle on ilmestynyt suunnittelemattomia kaanoneja tai uusia stemmoja. Viimeisenä, mutta ehkä jopa tärkeimpänä on ohjaajamme Kari ollut hyväksyvä, kun kieli on mennyt solmuun, ohjeet unohtuneet ja joku aloittanut ruokatunnin hieman ajoissa.

Viime syksy ei tosiaan ole kenenkään kohdalla ollut pelkkiä ilon kyyneleitä ja hyvin nukuttuja öitä. Kuitenkaan tällaista palkintoa syksyn työskentelystä ei olisi uskaltanut toivoakaan. Martinus-sali täynnä mukaan tempautuneita ilmeitä ja kostuneita silmiä on ollut mieletön kannustus – yleisön useista seisovista suosion osoituksista puhumattakaan!


On ollut etuoikeus olla mukana tällaisessa projektissa. Se, että olen sattunut olemaan oikeassa koulussa oikeaan aikaan, on tuntunut valtavalta etuoikeudelta. Lause ”En koskaan halua lopettaa esiintymistä” on kuulunut pukuhuoneissa niin monta kertaa, ettei niitä riitä sormet eikä varpaatkaan laskemaan. Olemme tämän syksyn ja esityskauden aikana saaneet itsellemme niin paljon kokemuksia, tietoa ja taitoa tulevaisuutta varten, että niiden hukkaan heittäminen tuntuisi itsekkäältä. Tiedän, että tämä aika tulee vaikuttamaan meissä jokaisessa vielä pitkällä tulevaisuudessakin. Tulevaisuus tarkoittaa varmasti joidenkin kohdalla esittävän taiteen alaa, mutta toki myös ”oikeitakin töitä”. Sillä, mihin päädymme ei ole mitään väliä, sillä Nahkatakkinen tyttö on kasvattanut meitä niin monella eri saralla, että me pärjäämme kyllä. 

Elämä hei, täältä tullaan – varmana ja valmiina!



Petra Kauppila
tanssija