Nahkatakkinen tyttö on nyt päässyt puoliväliin esityskauttaan ja
myönteinen vastaanotto on ilahduttanut meitä kaikkia. Kysymys, jota
musikaaliharrastajien kuulee väliajalla pohtivan on kuitenkin se, mitä
lajityyppiä Nahkatakkinen tyttö oikein edustaa.
Suomessa tunnetaan hyvin amerikkalainen musikaalitraditio, jota
elokuvateollisuus voimakkaasti on tukenut. Harvempi tietää, että
viimeisen neljännesvuosisadan ajan Euroopassa on kehittynyt
toisenlaista, hieman vakavampaakin musikaaliperinnettä.
Englantilaisten Andrew Lloyd Webber on tietysti oma lukunsa, mutta
ranskalaiset ja saksalaiset euromusikaalit pysyvät varsin usein omilla
kielialueillaan. Unkarilaisten suurhitille, 1000-luvun kuninkaasta
Tapani Pyhästä kertovalle musikaalille, ei juuri ole löytynyt sijaa
muiden maiden teatteritaloista.
Inspiraation Nahkatakkisen tytön dramaturgiseen ydinideaan sain
saksalaisen Michael Kunzen musikaalikäsityksestä. Kunzen teoksista
Suomessa tunnetaan lähinnä vain Tanz der Vampiren ja Itävallan
Sissi-keisarinnasta kertova Elisabeth. Kunze itse opettaa
musikaalikäsityksensä perusteita mm you tube-videoin ja
saksankielisillä nettisivuillaan. Hänen työnsä taustalla näkyvät
voimakkaasti teatterivaikuttajat Bertolt Brecht ja Walter Felsenstein.
Kahta Kunzen periaatetta lähdin Nahkatakkisessa tytössä tietoisesti
rikkomaan. Kunzen mukaan musikaaliin mahtuu vain yksi keskushenkilö,
joka toimii tarinan näkökulmana. Tämä ei sopinut Vaskivuoren
tilaukseen 6-12 roolin näytelmästä. Lisäksi Kunzen periaate juontaa
Aristoteleen traagisen määritelmään liittyvästä ajattelusta. Siksi
tämän säännön rikkominen tuntui lähtökohtaisesti kutsuvan mukaan
komediaa.
Toinen rikottu kunzelaisen draamamusikaalin periaate on tietenkin se,
että Nahkatakkinen tyttö on jukebox-musikaali. Kunze vaatii, että
draamamusikaalin tulisi olla läpisävelletty ja myös musiikkina
alkuperäisteos. Nahkatakkinen tyttö osoittaa mielestäni kuitenkin,
että myös jukebox-musikaalin lajityyppiä voi kehittää ja viedä
draamamusikaalin suuntaan. Tulos ei ole läpisävelletty, mutta ainakin
Nahkatakkista tyttöä voi kutsua "läpikirjoitetuksi". Mukana ei ole
yhtään laulun säettä, joka ei istuisi tarinaan. Jakamalla laulusäkeitä
eri henkilöiden vuorosanoiksi syntyy moneen lauluun tsehovilaisena
keskusteluna tunnettu ohipuhumisen verkko, jossa usean henkilön
juonikuviota yritetään viedä yhtäaikaisesti eteenpäin.
Kumpi sitten oli ensin, musiikki vai sanat? Ensin oli musiikki, ideat
tietyistä toisiinsa sovitettavista biiseistä. Kun kaksi biisiä
musiikillisesti taipuivat yhteen, oli kuunneltava niiden sanat.
Tällaisesta ajattelusta syntyi esimerkiksi Dingon ja Henrin vaikea
suhde. Monesta tällaisesta musiikillisesta solmusta syntyi
Nahkatakkisen tytön ihmissuhteiden verkko.
Hanna Suutela
käsikirjoittaja
